Virtuaalitapahtuma on vaikuttava elämys isolle yleisölle
Virtuaalitapahtuma tavoittaa striimauspalvelun avulla lukumäärällisesti ja maantieteellisesti rajattoman yleisön eri puolilta maailmaa. Virtuaalisten tapahtumien järjestäminen ja toteuttaminen on Stremian ammattitaidon ytimessä. Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet tuhansia virtuaalisia tapahtumia jo noin 15 vuoden ajan.
Virtuaalitapahtuman tavoitteena on valloittaa ja vakuuttaa suuri yleisö yhdellä kerralla, siksi me kiinnitämme huomiosi tapahtuman yksityiskohtiin, sisällöstä esiintyjien opastamiseen ja äänimaailmasta visuaalisuuteen, valaistukseen ja aina koko tapahtuman rytmitykseen asti. Onnistumisen takeena on sekä Stremian toimintamalli sekä korkeatasoinen tapahtumatekniikka.
Miten virtuaalitapahtuma toteutetaan?
Virtuaalitapahtumaan tarvittava fyysinen tila on tavanomaista tapahtumatilaa pienempi, sillä koko yleisö osallistuu etänä. Asiakas voi itse valita tapahtumaan sopivan tilan. Suosittelemme tutustumista Studiopalveluumme, jossa kaikki tarvittava tekniikka ja esitysmahdollisuudet lavasteineen ovat valmiina saatavilla ja muokattavissa asiakkaan tai tapahtuman ilmeen mukaisesti. Tilaisuudesta kasvaa vaikuttava kokemus.
- Esiintyjiä ja osallistujia voidaan ottaa mukaan tapahtumaan eri lähetyspisteistä, jolloin yhdessä tekemisen ja osallistumisen tunteet korostuvat. Virtuaalitapahtumaan on myös helppo liittää mukaan esimerkiksi aiemmin luotuja aineistoja, videoinserttejä ja musiikkia.
- Osallistujia voidaan aktivoida vuorovaikutukseen esimerkiksi chat-taulun, digitaalisen äänestyksen, kyselyjen ja juontajan avulla.
- Stremia kokoaa ja striimaa virtuaalitapahtuman korkealaatuisena kokonaisuutena etäosallistujille, jotka liittyvät mukaan esimerkiksi Stremian Mediaserver-julkaisualustan avulla.
Tuottajan vinkki!
Stremian toimintamalli suunnittelusta teknisesti kattavaan ratkaisuun
- Tarjoamme osaamistamme tapahtuman suunnitteluun, rytmitykseen, esittämiseen sekä sisällön tuotantoon ja tapahtumamarkkinointiin.
- Palvelumme sisältää tapahtumaan oikein mitoitetun kokonaisuuden sisältäen kamerat, mikrofonit, verkkoyhteydet, esitystekniikan, striimaus- ja lähetystekniikan sekä ammattitaitoisen henkilöstön.
Tutustu toimintamalliimme!
Mikä on virtuaalitapahtuma?
Virtuaalitapahtumalla tarkoitamme laajaa yleisöä varten toteutettua verkkotapahtumaa. Verkon äärellä olevalle tarjotaan korkealaatuinen tapahtuma, kuten uuden yrityksen tai tuotteen lanseeraus tai elämyksellinen kokonaisuus, esimerkiksi verkkomessut.
Mitä tarkoittaa tapahtuman striimaus?
Tapahtuman striimauksesta puhumme silloin, kun tapahtuma järjestetään paikalle saapuvalle yleisölle ja tilaisuus striimataan etäyleisölle. Etäyleisölle ei välttämättä järjestetä mahdollisuutta aktiiviseen vuorovaikutukseen. Usein kyseessä on suuret tapahtumat, gaalajuhlat tai messut. Kun tapahtuma striimataan, voidaan etäyleisö kuitenkin ottaa mukaan esimerkiksi järjestämällä paikalle erillinen kuvausyksikkö.
Ota yhteyttä
Tehdään yhdessä jotain hienoa, jotain mikä herättää yleisösi huomion! Meihin on helppo ottaa yhteyttä – oli asiasi iso tai pieni. Voit kysyä lisää palveluistamme - ja ideoidaan sitten yhdessä sinulle parhaiten soveltuva ratkaisu.
Tilaa uutiskirjeemme!
Tarjoamme sinulle tietoa ja kokemuksia tapahtumien järjestämisestä.