stremia-logo

Stremian toimintamalli

Tapahtuma viritetään huippuunsa

Stremian toimintamalli on juuri sen kokoinen kokonaisuus, kuin korkealaatuisen striimatun tapahtuman järjestämiseen tarvitaan: suunnittelemme tapahtuman sujuvaksi kokonaisuudeksi yhdessä asiakkaan kanssa. Tapahtumapäivänä pidämme huolta siitä, että järjestäjät ja esiintyjät voivat keskittyä esitykseen ja yleisöön – meidän tehtävämme on huolehtia tekniikasta ja tilaisuuden häiriöttömästä etenemisestä.

Toimintamalliimme ovat vaikuttaneet tuhannet tapahtumat sekä asiakkaat, joille tapahtumat ovat huipputärkeitä kohtaamispaikkoja omien sidosryhmien kanssa. 

1 Toimintamallin ytimessä on nimikkotuottajasi

Nimeämme striimattavalle tapahtumalle nimikkotuottajan, joka vastaa tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta kanssasi alusta loppuun. Hän käy avointa vuoropuhelua sinun ja tapahtumaan liittyvien muiden toimijoiden, esimerkiksi tapahtumapaikan kanssa. Näin jokainen yksityiskohta tapahtumassa ja sen teknisessä toteutuksessa on yhdessä huomioitu.

2 Tarvekartoitus ja parhaat käytänteet

Alkuvaiheessa kartoitamme tapahtuman tavoitteet, tyylilajin ja tavoiteltavan yleisön määrän ja tapahtumapaikan. Tarjoamme aina toimivimmat ja vaikuttavimmat ratkaisut palvelemaan tapahtumaa kokonaisuutena.

Suunnitteletko tapahtuman striimausta vai virtuaalista tapahtumaa?

3 Tapahtuman toteutussuunnitelma

Palvelumme kattaa kaiken tarvittavan teknologian ja osaavan teknisen henkilöstön, joka toteuttaa tapahtuman luotettavasti:

  • visuaalisuus, äänentoisto, valaistus 
  • esitystekniikka sekä striimaukseen ja jälkikäsittelyyn tarvittava teknologia 
  • tulkkaus ja tekstitys, lue lisää saavutettavuuspalveluistamme
Yleisö mukaan tapahtumaan 
  • osallistujat kutsutaan mukaan Mediaserver-lähetysalustan avulla 
  • ratkaisu sisältää mm. kirjautumiseen, chat-tauluun sekä kyselyihin tarkoitetut työkalut

Suunnittelussa otamme huomioon myös asiakkaalta tai tapahtumapaikalla tarjolla olevat tapatumatilat ja -tekniikan. Tapahtuman lähetyssivu personoidaan asiakkaan brändin tai tapahtuman ilmeen mukaan

Tapahtumapaikan valinta

Tapahtuma voidaan järjestää asiakkaan erikseen valitsemissa tiloissa. Suosittelemme myös tutustumista Stremian studiopalveluihin.

Markkinointi ja sisällöntuotanto 

Suunnittelemme ja toteutamme tapahtuman markkinointi-, kutsu- ja jälkihoitoratkaisun. Tarjoamme asiakkaillemme asiantuntevaa osaamista esiintyjävalintoihin ja esitysmateriaalien toteutukseen

Parasta kaikessa!

Tärkeä oppi on ollut katsojan näkökulman huomioiminen – se, että mietitään, millaista sisältöä tarjotaan ja miten helppoa se on omaksua. Kun meidän ei tarvitse miettiä tekniikkaa, olemme voineet kehittää sisältöä

Annukka Seppä, viestintäpäällikkö, Steripolar Oy

4 Hetki ennen tapahtumaa ja sen aikana

  • Ennen tapahtumaa käymme kanssasi läpi kaikki yksityiskohdat ja vahvistamamme suunnitelman.
  • Nimikkotuottaja on tukenasi koko tapahtuman ajan joko läsnä tilaisuudessa tai etänä. 
  • Tiimimme tapaa esiintyjät tapahtumapäivänä hyvissä ajoin ennen esiintymistä. Näin varmistamme, että tapahtumassa kaikilla on hyvä ja luottavainen olo oman esiintymisvuoron alkaessa. 
  • Huolehdimme siitä, että yleisöllä on käytössään selkeät ohjeet osallistumiseen. Ohjaamme tapahtuman kulkua ja varmistamme tapahtuman sujuvan ja häiriöttömän etenemisen.
  • Teknikkomme huolehtivat tapahtuman etenemisestä, sovitusta esitystekniikasta ja striimauksesta. He huolehtivat mahdollisten äänestysten ja kyselyjen toteutumisesta, kameroista, inserttien syöttämisestä sekä yhteyksistä erillisille lähetyspaikoille.

5 Tallenne tapahtumasta

Tapahtuman jälkeen tapahtumatallenteet editoidaan ja esimerkiksi tekstitetään sovitun mukaisesti. Tallenne toimitetaan asiakkaalle, ja tallenteen täydet käyttöoikeudet ovat asiakkaalla. Korkeatasoista tallennetta asiakas voi hyödyntää monin tavoin sidosryhmiensä kanssa toimiessaan.

6 Tapahtuman seuranta ja kehittäminen

Sovimme etukäteen kanssasi, miten keräämme statistiikkaa osallistumisaktiivisuudesta. Katsojamäärän seuraamisen lisäksi voimme kysyä etäkatsojilta palautetta tai muuta lisätietoa. Tietoa voi hyödyntää monipuolisesti seuraavien tapahtumien ideoinnissa ja kehittämisessä.

Ota yhteyttä

Tehdään yhdessä jotain hienoa, jotain mikä herättää yleisösi huomion! Meihin on helppo ottaa yhteyttä – oli asiasi iso tai pieni. Voit kysyä lisää palveluistamme - ja ideoidaan sitten yhdessä sinulle parhaiten soveltuva ratkaisu.

Tilaa uutiskirjeemme!

Tarjoamme sinulle tietoa ja kokemuksia tapahtumien järjestämisestä.