blog-banner

Steripolar Oy

Terveysteknologiayritys Steripolar alkoi striimata myyntikokouksiaan koko henkilöstölle. Nyt sisäinen viestintä tavoittaa henkilökunnan helposti ja näyttävästi.

Steripolar tuo maahan terveydenhuoltoalan tarvikkeita ja laitteita. Tuoteportfolio kattaa koko ihmiselämän kohdusta hautaan: anestesiasta kirurgian ja kivunhallinnan kautta ultraan ja urologiaan, hedelmöityshoidoista saattohoitoon.

”Meitä on Suomessa noin 70 henkeä sekä 15 hengen tytäryhtiö Ruotsissa. Myyntiorganisaatio kattaa koko Suomen”, kertoo viestintäpäällikkö Annukka Seppä.

Yritys on perustettu vuonna 1985 ja konsernin liikevaihto on 24,5 miljoonaa euroa. Asiakkaita ovat niin isot sairaanhoitopiirit kuin yksityinen terveydenhuolto. Tuotemyynnin lisäksi Steripolar tekee asiakkaidensa kanssa yhteistyötä alan kehittämisessä.
”Tarjoamme käytön tukea ja koulutusta, ja kehitämme yhdessä asiakkaiden kanssa ratkaisuja erilaisiin hoitotilanteisiin.”

Irti itse säätämisestä

Poikkeusajat toivat tarpeen uusille ratkaisuille, joilla koko henkilöstö saadaan mukaan tilaisuuksiin. Siksi Steripolar lähti tekemään myyntikokouksiaan striimin kautta. Näin tilaisuuksissa on voitu kehittää viestintää myös sisällöllisesti.

”Siellä on ollut sisäisiä puheenvuoroja ja talousosaston katsauksia. Myös eri tuoteryhmät esittäytyvät ja viestivät kuulumisiaan, ja lisäksi on ollut ulkopuolisia luennoitsijoita kertomassa esimerkiksi alan regulaatiosta. Tilaisuudet ovat olleet monipuolisia katsauksia siihen, mitä meillä ja toimialalla tapahtuu”, Seppä kertoo.

Steripolar kokeili ensin järjestää tilaisuuksia itse Zoomilla ja Teamsilla.

”Siinä piti yhtä aikaa huolehtia sekä tekniikasta, esiintyjistä että esitysmateriaaleista, joten aika äkkiä tuli ajatus ulkoistaa koko homma jollekin, joka sen oikeasti osaa.”

Kumppaniksi löytyi Stremia. Yhdessä käytiin läpi tilat, ohjelma, mitä tapahtuu ja ketä esiintyy.

”Sen jälkeen Stremialla oli selvät sävelet, miten kaikki toteutetaan. Sain aika ison työmäärän pois itseltäni, mikä olikin ulkoistamisen tarkoitus.”

Nyt striimejä on järjestetty kolme, ja lisää on tulossa. Osa porukasta on ollut paikan päällä, osa kotona tai työpisteillään maakunnissa. Myös tapahtumatallenteen voi katsoa jälkeenpäin. Siitä on hyötyä niille, jotka eivät pysty esimerkiksi varastolla tai asiakaspalvelussa osallistumaan aina juuri oikealla hetkellä.

Monipuolista striimausta

Palaute striimien toimivuudesta omalta henkilökunnalta on ollut hyvää. Ammattimaisuus miellyttää.

”Se, että kaikki toimii teknisesti eikä tarvitse huhuilla zoomissa että ’kuuluuko?’, on itsestäänselvyys. Olemme ottaneet käyttöön chattitoiminnon sekä tapahtuman moderoinnin, eli joku juontaa, mitä tulee seuraavaksi ja milloin mennään kahvitauolle. Lopputulos on kuin seuraisi laadukasta televisiolähetystä”, Seppä luonnehtii.

Osa asiasta käydään haastatteluina tai useamman ihmisen keskusteluina. Yhtenä hyvänä käytännön esimerkkinä Seppä myös mainitsee mahdollisuuden käyttää vapaasti liikkuvaa kameraa.

”Meillä on näyttelytila, jossa esitellään meidän tuotteitamme. Jos ahtaudumme sinne 60 ihmisen joukolla, kaikki eivät näe kunnolla. Mutta kun kamera näyttää tuotetta ja sen käyttöä, asiaa pystyy seuraamaan kokoustilan ruudulta hyvin havainnollisesti, kuin paraatipaikalta.”

Sisältö edellä striimissä

Vaikka pandemia hellittää, striimaukset ovat tulleet Steripolarille jäädäkseen. Se on tehokas ja mielekäs tapa viestiä sisäisistä asioista.

”Tärkeä oppi on ollut katsojan näkökulman huomioiminen – se, että mietitään, millaista sisältöä tarjotaan ja miten helppoa se on omaksua. Kun meidän ei tarvitse miettiä tekniikkaa, olemme voineet kehittää sisältöä.”

Steripolarilla on oltu tyytyväisiä Stremian toimintaan.

”Kaikki on ollut äärimmäisen ammattimaista tarjouspyynnöstä toteutukseen ja jälkimarkkinointiin asti. Jos itse on vähän epävarma, että mitä tapahtuu tai jonkun videon näkyvyys arveluttaa, heidän rauhoittava viestinsä on aina heti, että ’kaikki onnistuu, laitetaan toimimaan”, Seppä sanoo.

”Stremialaisilla ei mene sormi suuhun, vaikka ohjelmaan tulisi mikä tahansa yhtäkkinen muutos. Ja he ovat sitä paitsi ihan hirveän mukavia!”

Ole hyvä ja hyväksytä preferences, statistics, marketing evästeet nähdäksesi videon.

FacebookTwitterLinkedIn

Muita asiakastarinoita